Jouluruokaa: kinkku ja porkkanalaatikkoa
Kuva: Volker von Bonin, Historian kuvakokoelma, Museovirasto (CC BY 4.0)
Kun olimme menneet naimisiin ja vietimme ensimmäistä joulua, mieheni paistoi seitsemänkiloisen kinkun. Iso perhe ja vieraita… Tytär ja poika, joilla ei vielä ollut omia perheitä, tulivat isänsä luokse, koska isä oli venäläisittäin vieraanvarainen. Hän asui monta vuotta Venäjällä, missä menimme naimisiinkin, ja hän tietää miten venäläiset juhlivat. Pöytämme notkui aina. Ja sitten tuo seitsemänkiloinen kinkku. Kaikki tulivat, söivät ja joivat kyllikseen… Kaikkea oli yksinkertaisesti… tiedättehän… kuin sadun itsestään täyttyvällä pöytäliinalla. Suoraan sanottuna paljon! Lapset olivat onnessaan tullessaan isänsä luokse syömään. Tuomme Venäjältä kaikkea paljon. Jos samppanjaa, niin välttämättä laatikollinen. Viiniä, vodkaa, silliä… Ja kinkku, seitsemänkiloinen… Leikkaat siitä vielä kotiin viemisiksi. Jää jäljelle yksi kimpale, jonka sitten itse syömme loppuun. Tehdään hernekeittoa ja laitetaan loput kinkut sinne, mieheni sanoo. Pidän siitä, miten hän paistaa kinkun, sivelee sinapilla ja taikinalla, laittaa jauhoja ja vielä neilikkaa… Kaunista… kinkku on kiedottu tinapaperiin ja päällä on sellainen tinapaperipossu, ja kaikki muistuttaa häntä lapsuuden jouluista. Olen omaksunut sen kaiken. Kaikki ruoat ovat niin hyviä! Kaikki ne laatikotkin: lanttu-, maksa-, peruna- ja porkkanalaatikko. Kaikki. Ja vielä venäläiset suolakurkut ja suolasienet. Suolaan paljon… Kaikki ne alkupalat… ja kaikki lämmin ruoka. Hän tekee aina ison kattilallisen, seitsemisen litraa, karjalanpaistia. Paljon. Hauduttaa sen suomalaisittain, niin kauan kuin pitääkin. Se on haudutettua, maukasta, ravitsevaa… Jouluna aina lihoo muutaman kilon, koska kaikki on niin herkullista. Kaviaaria on, ja voita, kaikkea on… Seuraavana aamuna pitää ehdottomasti olla kinkkua, reiluja paloja… Leipää suolaisella voilla ja sen päällä kinkkua, ja kahvia... mahdotonta lopettaa syömästä. Mahdotonta!

Nina